torstai 25. kesäkuuta 2015

One of my days

6:00 vauvan ääni alkaa nauramaan vieressäni, herätyskello. Eilen illalla olin pakannut salikassin ja päättänyt aamulla lähteä uimahallille. Hhhmm... päätän kuitenkaan hetken vielä torkahtaa.



8:00 Pentele! Suunnitelmat uusiksi... herään vasta nyt. Kai se kroppa sitten tarvitsi tämänkin unen?? Lataan kahvin, hörppään yhden kupin samalla kun sipaisen ripsaria ja rasvaan naaman. Kasvojen iho on luullakseni parantunut tupakan lopettamisen ja muun myötä, ainakin omasta mielestäni näyttää jo paremmalta ilman kasvomeikkiä. Lähdenkin sitten koiran kanssa lenkille äkkiä ennen kuin napero herää.





9:30 Kotona, 50min metsälenkki takana. Pari pätkää hölkättiin. Lenkin aikana hermoilin Endomondolle kun GPS ei meinannut löytyä. Ja musiikkikaan ei osannut jatkaa itsekseen toistamista, oon käyttänyt Youtubea kun Deezeristä loppui aika. Kumma juttu, lapsen huoneesta kuuluu edelleen kuorsaus. Ehkä eilinen huvipuistoreissu vei mehut. Otan ison vesilasin kera ravinnelisät ja vitskut: Aloe veraa, d-vitamiinia (50mikrog), C-vitamiini, MSM, sinkki, vihreä tee kapseli. Ryhdyn keittelemään puuroa ja paistamaan kananmunia aamiaiseksi.


F...k. Kookosöljy on vahingossa eksynyt jääkaappiin.

10:00 Lapsikin herää. Yhdessä syödään iiihan rauhassa myöhäinen aamupala. Kahvia lisää! Tyttö muistaa muistuttaa äitiä että hänkin haluaa "telveysmehua" eli aloeveraa. Persikan makuinen ei lapselle maistunut mutta tämä karpalon+omenan makuinen kelpaa.



10:30 Tyhjäilen tiskikaappia. Samalla mietiskelen mihin aikaan sinne salille lähtisi. Löhöän hetken sohvalla facebookaten puhelimella. Puhelin piippaa tyhjää akkua, äsh. Puhelin siis lataukseen ja saan edelleen odotella tovin sitä salille pääsyä. Koska haluan omat musat mukaani, tällä kertaa Spotifysta. Oleskellaan ja leikitään lapsen kanssa tovi.

13:00 Ajelen uimahallia kohti. Lapsi jää isin kanssa kotiin. Fiilistelen Alice Cooperin levyä joka on poltettu cd:lle vuonna nakki. Löysin pinon mun vanhoja levyjä miehen autosta, ja se on ihanaa koska mun autossani radio temppuilee. Tietääköhän muuten nykylapset enää mitään cd:n polttamisesta? :D 


13:15 Salilla. Päätä vähän jomottelee, olis pitänyt sittenkin syödä kunnon lounas ennen lähtöä. Nyt kaduttaa että se jäi välistä. Mut kun tarkoitus oli ehtiä treenata ennen lounasaikaa, ja se sekoitti blondin pään. Sekä aamupala oli liian myöhään. 10 minsaa kuntopyörällä, johan jo otsa virtaa hiestä! Täytyy hakea kaappiin unohtunut hikipyyhe.


Kohta on uuden käsivarsikotelon osto edessä...

Bagheeran uus treenipaita on hyvä! Vaikka onkin pitkähihainen,
ja hiki tulee, niin hiki siirtyy iholta pois. Loistava juttu!

Jalkaprässillä aloitan yleensä lämmittelyn perään, nyt se on varattu. Siirryn alakertaan reisilaitteisiin ja teen vatsat. Sen jälkeen yläkerran prässi onkin vapaana ja hyökkään siihen, 75kg 15x3. Sen jälkeen teen vielä kyykkyjä tangon kanssa (joka salin miesten mukaan painaa 20kg) ilman painoja. Huomenna on varmaan jalat kipeät, kiva työilta tulossa. Jalkojen jälkeen teen hieman hauiksia, ojentajia, olkapäitä ja yläselkää. Yleensä teenkin tälleen sekalaisesti kaikkea, koska ehdin niin harvoin salille että ei olisi järkeä missään "jalkapäivissä".






15:00 venyttelyt väliin ja suihkun kautta altaaseen. Pingon juoksuvyön kanssa 500m 25minuutissa. Pari kierrosta ympäri uiden. Kuntouintiallas onkin mukavan tyhjä, nimittäin tykkään selkäuinnista koska se tuntuu tekevän hyvää olkapäille salitreenin perään. Mietin uskaltaisko kävästä ulkoaltaassa, mutta taidan jättää väliin. Kyllä siellä jotkut kävi, huom: kävi. Sää ei ollu mitä parhain ulkona uimiselle. Hetken aikaa venyttelen altaan reunalla. Tekis mieli jäädä vielä altaalle, mutta kello alkaa näyttää jo liikaa ja maha kohta kurnia.


15:45 Suihkuun mennessäni sinne ryntää lapsilauma uimakoululaisia. Onneksi lauma ei kauaa viivy suihkussa ja saunassa, tosin toinen sauna olikin tyhjä ja sain siellä ottaa rauhassa löylyt. Ei mulla toki mitään lapsia vastaan ole, mutta saunassa haluan rentoutua jos pääsen sinne ilman omaa lasta. Suihkun jälkeen pukukaapille hipsiessä olenkin ihan naatti. Ihanan naatti.

16:15 Tukka kuivaksi, pieni banaanihetki (onneksi edes se banaani tarttui kassiin mukaan). Kamala nälkä... Jalat jaksaa vielä rasvata, ostin pari päivää sitten apteekista ihmeainetta nimeltä Locobase Repair, tällä on pakko saada mun jalkapohjat kuntoon! Mun jalat on oikeasti kamalassa kunnossa, eikä jalkojen päällä työskentely edesauta yhtään. Näyttää lupaavalta jo nyt rasvailun suhteen...


SE tunne kun oot pukeissa ja salikassi pakattuna.
16:30 Täytyy vielä uimahallilta lähtiessä käydä kaupassa ostamassa vessapaperia. Ainiin ja hiuslakkaa. Mukaan tarttuu myös jugurttia, marjoja, kananmunia.. ja huikopalaksi kalkkunaleikkeleitä. Ei hitsi, ennen se oli suklaa mitä ostin jos kauppareissulla oli nälkä ja tiesi ruuan saamisen vielä kestävän. Kotiin ajellessa popsin puolet kalkkunapaketista.


17:00 Vihdoinkin kotona. Äkkiä pakastealtaasta ostetut lohkoperunat kookosöljyn kera uuniin, niissä meneekin puolisen tuntia koska haluan niistä rapsakoita. Pihvit onkin jo aiemmin miehen grillaamia. Tiskailen sillä aikaa, tiskiä meillä riittää. Astianpesukone olisi ihana, mutta tänne asuntoon aika hankala asentaa ilman keittiöremppaa.

17:45 Vihdoinkin ruokaa! Ihanaa! Syönkin ihan liikaa perunoita...


18:15 Löhötään sohvalla lapsi kainalossa katsoen Uusi Päivää ja mutustaen valkosipuliruissipsejä. Mies suunnitteli illaksi leffan katsomista, itse olin suunnitellut bloggausta. Leffailta kyllä houkuttaa, joten kirjoitan siksi n yt (about 20:30) tämän postauksen. Eipä loppuillassa varmaan mitään ihmeellistä olekaan. Lapsi unille ja itse sohvalle. Rankan päivän perään oiva suunnitelma. Huomenna iltavuoro ja perään viikonloppuvuorot. Sinne ne 2 vapaapäivää hujahtikin.

Niskat on vähän jumissa ja takapuolessa alkaa tuntua siltä että jotain on tänään tehty. Tämä päivä pyörikin aika hyvin liikunnan merkeissä. Ei mun päivät aina kulje näin, todellakaan.

2 kommenttia:

  1. Hei! Hyppäsin blogiisi kun linkitit sen facebook-ryhmään tänään. Tykkään tosi paljon sun tyylistä kirjoittaa, ja aionkin jäädä seuraajaksi ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos kovasti! Välillä pohtii itsekseen että onko omat tekstit kiinnostavia vai ei. :)

      Poista