Lapsen kanssa liikkumisen riemua?

Tämä kuva perjantaiselta rauhalliselta metsäretkeltä.

Teen lähtöä ulos lapsen kanssa, puolisen tuntia pukemista ja varustautumista. Astun ulos ovesta, no tietenkin, vettä tihuttaa! Päätetään kuitenkin lähteä sinne suunnitellulle pidemmälle fillarilenkille. Tarkoitus kokeilla kauanko menee aikaa 15 kilsan polkemiseen, toki hieman vastuksena tuo pian 3-vee lapsi takapenkillä. Poljen ensimmäiset 4km, takapenkiltä kuuluu "on kylmä!". Pysähdyn, nostan lapsen kauluria ylemmäs ja vetoketjua kiinnemmäs. Seuraavat pari kilsaa eteenpäin, nyt kuuluukin "on kuuma!". Ota tuosta nyt selvää sitten. "Ei mennä niin kovaa!" Aaaah. Takapenkkiläisen silmät luppaa, jahas, taisi olla hyvä aika lähteä lenkille. Nyt rupeaa tulemaan vettä enemmän, ajattelen "pikkukuuro vain" ja jatketaan fillarointia. Takapenkkiläisen mielestä tämä ei ole vain pikkukuuro, itkuhan siitä tulee ja sille ei meinaa loppua tulla. Minun pitäisi olla äitinä kekseliäs, innostava ja järkevä, niin ja maltillinen. Vieressä kohisee valtatiellä kulkevien autojen äänet. Hermostun ja pysähdyn, paasaan lapselleni että seuraavalla kerralla äiti lähtee yksin. Eipä se auta itkuun, ylläri. Itku laantuu kun saan lapsen innostumaan viereisen metsän katselusta, jatketaan matkaa. Muistan että Endomondossa taskussani on välillä aika pyörinyt eteenpäin pysähdystenkin ajan, välillä olen muistanut sen pysäyttää.

Jatketaan lenkkiä viilettäen mäkiä alas, ehkä samalla jo pohdin minnehän tää tie vie. Ollaankohan jo ihan hukassa? Risteyksessä pysähdyn katsomaan puhelimella kartasta. Lapsi alkaa itkemään "haluan kotiin". Suljen kartan, napsautan Endomondon takaisin päälle ja käännän pyörän suuntaan josta tultiin. Ehkä lähden niitä uusia kivoja reittejä etsimään sitten yksikseni. Pari kilsaa ennen kotiovea takapenkkiläinen vihdoin lopettaa kitisemisen, kas, se on nukahtanut. Pää nuokkuu pyörän liikkeiden tahdissa puolelta toiselle, välillä kypärän reuna kopsahtaen takapuoleeni. Miksi en ostanut sitä istuinta kallistettavalla ominaisuudella? Nyt sitä tarvitsisi. Yritän polkea kotiin päin niin hiljaa ja tasaisesti kuin pystyn sekä samalla pitää toisella kädellä lapsen harteilta kiinni. Hankalaa, mennään sitten jäljellä oleva matka taluttaen. On muuten ärsyttävä taluttaa tuota pyörä+lapsi yhdistelmää kun tuo pyöräni on niin kevyt että takapenkin paino tuottaa hiukan hankaluuksia. Päästiinpäs sentäs kotiin, tässä vaiheessa lapsonen herääkin ja virkeänä varastossa ilmoittaa haluavansa harjoitella omalla pyörällään. Precis! Pikkulenkki talon pihalla ja sitten sisälle syömään iltapalaksi rahkaa. Meidän lapsenkin herkku muuten on maustamaton rahka omilla sekoituksilla.

Huomenna sitten menen ihan omineni (no kaverin kanssa) sinne puistojumppaan. Viime kesänä lapsi oli välillä minun mukanani siellä, ja jumpat keskeytyikin välillä kun sai juosta lapsen perässä. Huomenna en juokse siellä kenenkään perässä, keskityn jumppaan. 

Hitusen flunssa vielä painaa päälle, mutta paranemaan päin! ☼