Mistä minä revin ajan liikkumiselle?

Ajattelin valottaa teille ihan omassa postauksessaan sitä, mistä minä nappaan ajan liikkumisille. Luin äskettäin Fit Too You -blogin postauksen pien(t)en lapsen äidin ajankäytöstä. Tämä laittoi itseni miettimään, kuinka hyvin minulla onkaan aikaa liikkumiselle vaikka minulla onkin tuo 3-vuotias lapsi ja 2-vuorotyö. Kaikilla tätä omaa aikaa liikkumiselle ei oikeasti ole, jos on esimerkiksi yksinhuoltaja tai ei ole isovanhempia / muuta tukiverkkoa. Mistäs silloin oikeasti otat sitä aikaa? Paitsi toki lasten kanssa voi liikkua yhdessä, mutta salillehan niitä ei voi ottaa mukaan (paitsi poikkeuksellisesti kerran minulla oli uimahallin salissa tyttö mukana, ihan nätisti se oli siellä).

Minä teen siis 2-vuorotyötä, eli käytännössä aamuvuoroja, iltavuoroja (12-20) ja viikonloppu(aamu)vuoroja. Mieheni käy nykyisin päiväkoulussa, joten lapsemme on nykyään päivähoidossa. Näin ollen kun minulla on iltavuoro, jää minulle muutama tunti omaa aikaa ennen vuoron alkua. Alkuun ajattelin että se vie puhdin työnteolta, mutta päinvastoin se piristää. Joskus käyn punttiksella myös aamuvuoron jälkeen, silloin tosin energiaa treenaamiselle on vähemmän. Tällöin isi hakee lapsen hoidosta päästyään koulusta samoihin aikoihin ja on lapsen kanssa kotona, kun minä rehkin salilla. Viikonloppuvuorojen jälkeenkin minulla on mahdollisuus hipsiä salille suoraan töistä. Kiitos näistä mahdollisuuksista lapsemme isille! Illat minä pyhitän lepäämiselle ja yöt nukkumiselle. En myöskään ole kokeillut klo 5 aamulla salia (jolloin sinne jo pääsisi), en varmaan osaisi niin aikaisin. Vaikka käytännössähän se olisi tyyliin: klo 4.30 herätys, aamupala, pukeutuminen, klo 5 salille, klo 6 suihku ja pukeutuminen, meikkaus, pientä purtavaa, klo 7 lapsi hereille ja hoitoon, klo 8 itse töihin. Nou nou... 

Nämä järjestelyt on olleet minulle ihan ok. Yksi asia mikä meillä kärsii, on kotityöt. Tiskivuori ehtii kasvaa melko usein. Tiskikonehaaveet on edelleen haavevaiheessa. Välillä mietin, pitäisikö lapsen kanssa viettää enemmän yhteistä aikaa? Mutta on meillä sitten niitä vapaapäiviä, välillä arkena ja välillä viikonloppuna. Silloin tehdään kaikkea kivaa tai mennään yhdessä jonnekin. Ainakin tähän asti se on vaikuttanut riittävän lapsellemme. Onpa saanut viettää aikaa myös isin kanssa tarpeeksi. Ei lapsemme ainakaan tyrmää äitin salilla ramppaamista, koska eräskin päivä hän sanoi minulle: "Äiti, sinä olet reipas, kun jumppaaat käsiä ja jalkoja, katso näin!" Yhtenä päivänä kun tulin töistä ja salilta kotiin, tyttö esitteli ylpeänä piirustustaan selittäen: "Tossa sinä olet iloinen kun menet jumppasaliin! Me ollaan isi ja minä autossa ja mennään mummille ja ukille sinun autolla."

Kummankin puolelta meidän isovanhemmat asuvat naapurikaupungissa 50km päässä. Välillä tyttö käy siellä yökyläilemässä, mutta voisin sanoa että melko harvakseltaan. Iso syy tähän on varmaan se, että sinne täytyisi ajella edes takaisin viedäkseen yökylään. Näinä vapaaviikonloppuina tuleekin sitten tuon miehen kanssa vietettyä sitä aikaa ja rentouduttua. 

Lenkeillä käyn melkeinpä tyttö rattaissa, ellen sitten käy aamulla aikaisin. Vauva-aikaan tuli käytyä paljon kantorepun kera. Talvella käydään pulkkalenkeillä ja kesäisin pyörälenkeillä. Melko hyvin tuo tyttö on viihtynyt pyörän kyydissä istuimessaan, paitsi mieleen tulee eräs pyörälenkki kun alkoikin satamaan vettä, silloin fiilikset oli aika korkealla kun kotiin matkaa oli vielä 6-7 kilsaa. Viime kesänä tyttö oppi itsekin polkemaan pyörällä jo melko kovaa ja näin on taittunut hyvin myös lenkkejä itse kävellen / hölkkäillen vierellä. Tänä kesänä joutuu varmaan jo äiti koville tässä hommassa!

Nyt vain täytyy nauttia näistä mahdollisuuksista! Jossain vaiheessahan (esimerkiksi mieheni valmistuttua koulusta) voi paletti muuttua. Toki tuo lapsikin kasvaa silmissä, täytyy myös muistaa nauttia lapsen kanssa vietetystä ajasta. Näin jo lapsen ollessa taapero ja itse työelämässä, sitä unohtaa helposti kuinka paljon se pieni vauva on kiinni äidissään ja kuinka paljon silloin arjen pyöritykseltä vaaditaan.

Tänään me nautimme toistemme seurasta ulkona muutaman tunnin verran. Huhkimme lumihommia (nyt sitä lunta riittääkin), teimme lumiukon ja lumihevosen, kävimme pulkkalenkillä ja laskemassa mäkeä puistossa. Puistosta kotiuduttamme huomasin, että lumihommani varisivat silmissä hukkaan. Huoltofirman aura olikin käynyt pihassa, huomisen ennakointini oli mennyt hukkaan (luulin että ne auraa tuon pihan vasta pitkällä maanantaipäivänä). Tai no, otetaan se kuntoilun kannalta! Suunittelemani spinning jäikin väliin, kun innostuttiin olemaan ulkona kauemmin.

Huomenna taas salihommiin ja työn imuun! Heippa!

(Joku on runoillut leikkipuiston seinään nättejä)